Erehtynyt, epäilevä, epäonnistunut?
06.10.2019 11:01
Erehtyneet, epäileväiset, epäonnistuneet – keitä he ovat? Muistan kirjailija Samuel Beckettin kirjoittaneen myötätunnolla ihmisistä, joihin nuo määreet sopivat. Tunnistatko niitä itsessäsi?
Nuo ominaisuudet riemastuttavat minua inhimillisyydellään tänä aikana, jolloin täydellisyyttä tavoitellaan moninaisin keinoin. Ehkä kummallisin keino pyrkiä täydellisyyteen on kehon muokkaaminen kirurgian ja täyteaineiden avulla mahdollisimman tunnistamattomaksi, epäpersoonalliseksi ja nukkemaiseksi. Täydellisen keinotekoisuuden vaikutelman luomisessa moni kehonsa muokkaaja onnistuukin.
Täydellisyyden ja virheettömyyden pakkopaita voi rajoittaa elämää muutoinkin. Esimerkiksi vaikkapa henkisessä kehityksessä tai meditoinnissa saattavat vaatimukset kurinalaisuudesta ja sitoutuneisuudesta luoda painetta suorittamiseen ja epäsuorasti leimata häviäjäksi sellaisen henkisyyden harjoittajan, joka ei heti pystykään tiettyyn säännöllisyyteen omassa harjoituksessaan. Silloin henkisyys kääntyy helposti harjoittajaansa vastaan: muu kuin täydellinen on epäkelpo.
Kokemusteni mukaan myös työelämässä saatetaan vaatia ihmistä eliminoimaan kaikki työtä häiritseväksi katsottava elämä: lasten tai ikääntyvien omaisten hoito, sairastaminen – kaikki tuohan vähentää tehokkuutta ja työn tuottavuutta. Tekeekö työntekijän täydelliseksi se, että työskentelee kuin elämää työn ulkopuolella ei olisi olemassakaan?
Muutenkin tuntuu, että voitokkuus ja onnistuminen, uralla eteneminen ja kaikkien omien toiveiden toteutuminen olisi nykyajan lupaus ihmiselle. Kun vain yrität ja käytät tätä ja tätä menetelmää, saat kaiken ja menestyt. Kaikki on mahdollista kaikille, tuntuu ajan henki väittävän. Kuitenkin meistä moni on kokenut jotain ihan muuta elämässään: yllättävät takaiskut ovat romuttaneet haaveemme, eikä energia vain riitä elämään loisteliasta triumfia läpi elämän, vaan päättymättömäksi oletettu onnistumisten sarja kariutuu arjen velvollisuuksiin ja epäsuotuisiin olosuhteisiin. Onpa tullut tehdyksi epäviisaita valintojakin.
Todellisuudessahan me ihmiset emme ole lainkaan täydellisiä, emme ulkomuodoltamme, emme sielunelämältämme, emmekä työntekijöinä. Me kaikki erehdymme, epäilemme ja epäonnistumme lukuisia kertoja elämämme aikana. Lohdullista, eikö totta?
Varmasti loistokkaat onnistumiset ja intuitiivinen täsmätietämys voi osua omallekin kohdalle silloin tällöin. Kun näin käy, siitä kannattaa iloita hyvällä omallatunnolla. Yhtä mielissämme voisimme olla epäonnisista erehdyksistämme, hukassa olemisen tunteesta ja totaalisesta epätietoisuudesta silloin, kun elämänprosessi tuo sitä eteemme. Suotuisa kehitys vaikuttaa usein kulkevan hankaluuksien ja ahtaan portin kautta kohti uutta, erilaista, kehkeytyneempää.
Omassakin elämässäni juuri epäselvät elämänvaiheet näyttävät toimineen tienviittoina, jotka ovat ohjanneet kulkemaan omaa polkua, kohti itselle tarkoitettuja välietappeja matkalla määränpäähän. Epäonnistumiset ja erehdykset opettavat nöyryyttä; kaikkea ei voikaan tietää etukäteen. Vaikeat kokemukset ovatkin ehkä tärkeämpiä tekijöitä omaksi itseksi tulemisessa kuin ne onnekkaammat.
Jos tunnistat itsesi erehtyväksi, epäileväksi, epäonnistuneeksi, voisiko helpotusta tuoda ajatus, että noissa raskaissa kokemuksissa piilee elintärkeitä merkityksiä. Että ne vahvistavat ydintäsi ja auttavat luomaan parempaa tulevaisuutta. Kuten Beckett meitä useasti epäonnistuneita rohkaisee: “Ei hätää. Yritä uudelleen. Epäonnistu ensi kerralla paremmin.”
Kuva: Pixabay.