Terapiaa vai joogaa?
26.06.2018 14:41
Kuva: Pixabay.
Mikä meitä ihmisiä auttaa selviytymään silloin, kun maailma murjoo, vastoinkäymiset koettelevat ja voimat ovat vähissä?
Itse tarjoan avuksi vaikeuksista selviytymiseen psykoterapiaa ja joogaa. Terapia- ja joogasuuntauksia on nykyisin tarjolla hyvin laaja kirjo. Sekä psykoterapeuteiksi että joogaopettajiksi kouluttaudutaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Itse tunnen parhaiten oman viitekehykseni voimavarakeskeisen psykoterapian (perheterapeuttisella painotuksella) eli avoimen dialogisen psykoterapian. Joogalajeista puolestaan on kundaliinijooga oman opettajakoulutukseni ansiosta minulle mieluisinta ja tutuinta.
Terapian ja joogan välillä on luonnollisesti olennaisia eroja, mutta myös yllättäviä yhtäläisyksiä.
Kärsimyksen vähentäminen on yhteinen tavoite terapialle ja joogalle. Psykoterapiassa pyritään traumaattisten ja vaikeiden kokemusten läpikäyntiin, jotta ihmisen olisi mahdollista kehittyä omaksi autenttiseksi itsekseen ja elää itsensä näköistä elämää sovussa muun maailman kanssa. Kokemusten, ajatusten ja tunteiden tiedostaminen ja työstäminen ja lopulta niistä irtipäästäminen on keskeistä terapeuttisessa prosessissa. Samoin joogisessa kehityksessä.
Joogassa tosin painopiste mielen, psyyken ja käyttäytymisen sijaan on sielun ja hengen ulottuvuuksissa. Jooga tuottaa kokonaisvaltaista hyvinvointia keho-mieli-sielu -kokonaisuulle. Yhteys ikuisuuteen, äärettömyyteen ja omaan korkeampaan tietoisuuteen on tärkeä jooginen tavoite.
Niin terapiassa kuin joogassakin pyritään mahdollistamaan ihmisen koko kapasiteetin aktivoituminen palvelemaan oman elämäntehtävän ja kutsumuksen toteutumista. Näin ihminen voi löytää merkityksen elämälleen maailman sekasorrosta huolimatta.
Eräs psykiatri aikoinaan määritteli mielenterveyden psyykkiseksi joustavuudeksi: kyky ongelmatilanteissa reagoida ja toimia vaihtoehtoisilla tavoilla eikä pelkästään jo toimimattomaksi havaittua keinoa kaavamaisesti toistamalla. Joustavuuden tavoittelu - sekä kehon että mielen - on olennaista myös joogassa, jossa kehon jäykkyyden katsotaan korreloivan mielen jäykkyyteen.
Yhteistä terapialle ja joogalle on jakaminen toisen tai toisten kanssa; terapiassa terapeutin ja läheisten, joogassa opettajan ja ryhmän. Yksilöpsykoterapia on edelleen suosituin terapian muoto, mutta ryhmä- ja perheterapiasuuntauksissa prosessia voivat olla jakamassa myös toiset ihmiset ja läheiset. Joogaharrastus yleensä aloitetaan ryhmätunneilla, joilla osallistujien yhteinen ryhmäenergia vahvistaa harjoitusten vaikutuksia.
Psykoterapia on terveydenhuollon valvontaviranomaisten säätelemää, luvanvaraista ammatillista toimintaa. Apua tarvitsevalle psykoterapia on kallista; harva kykenisi kustantamaan viikottaisia käyntejä muutaman vuoden ajan täysin omalla kustannuksellaan, joten KELA:n psykoterapiatuki on useimmille välttämätön ehto psykoterapian käynnistämiseksi.
Joogaharrastuksen kustannukset ryhmämuotoisessa toiminnassa ovat melko vähäiset, eikä suuria varoja ja investointeja tarvita; kotiolot riittävät harjoitustilaksi.
Kehityksen prosessiluonne on selvästi yhteistä psykoterapialle ja joogalle. Molemmissa tähdätään itsetuntemuksen syvenemiseen ja sen myötä saavutettavaan itsemyötätunnon ja hyväksynnän olotilaan. Onnistunut psykoterapiaprosessi ja joogan pitkäkestoinen harjoittaminen tuottaa harmoniaa, nöyrää kiitollisuutta ja iloa elämään. Kyse on molemmissa muutosprosessista, transformaatiosta.
Yhteistä terapialle ja joogalle on sekin, että varsinaisen työn joutuu jokainen tekemään itse. Terapoitava avaa sisintään ja psykoterapeutti vastaa tähän oman sisäisen elävyytensä pohjalta. Näin yhteisessä dialogissa syntyy uudenlaista ymmärrystä kivuliaisiin asioihin. Lisäksi psykoterapiahoito sysää ihmisen elinikäiseen kasvuprosessiin, jossa on vaikeat ja kivuliaat vaiheensa. Prosessi etenee polveillen, ei lineaarisesti. Terapian tuottamat oivallukset tapahtuvat monesti vastaanoton ulkopuolella ja jopa terapiayhteistyön päättymisen jälkeen.
Kundaliinijoogassa opettaja välittää joogatradition harjoitukset mahdollisimman autenttisina oppilailleen, ja niiden pohjalta joogaoppilas tekee havaintonsa harjoitusten vaikutuksista itseensä, kehoon, mieleen ja energioihin. Joogaaja joutuu kohtaamaan elämänsä kipupisteet, henkisen vastustuksensa ja rajoituksensa. Pitkäjänteisen harjoittelun avulla kundaliinijoogin yhteys sisäiseen pyhyyteensä vahvistuu. Myös arkisten haasteiden ratkominen helpottuu.
Helpoksi ja yksinkertaiseksi ei kumpaakaan menetelmää voi sanoa: tuskallisten tunteiden, oman persoonan pinttymien ja vuorovaikutuksen ongelmien solmukohdat piinaavat sekä psykoterapiaprosessin että joogisen kehityksen läpikävijää. Tarvitaani sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja vahvaa motivaatiota, jotta voi sietää ne ikävät puolet, jotka terapiassa ja joogassakin on väistämättä kohdattava; niiden kautta kulkee suotuisan kehityksen reitti. Toisaalta, myös pienimuotoinenkin terapia- tai joogatyöskentely saattaa tuoda suurta helpotusta olemassaoloon.
Huolimatta joogan ja terapian eroista lähtökohdissa ja toiminnan puitteissa ovat vaikutukset hyvinkin samansuuntaisia.
Psykoterapeuttina ja joogaopettajana on ilo päästä toteamaan niitä myönteisiä muutoksia, joihin kumpikin menetelmä ihmiset auttaa. Kehitys ei kummassakaan ole suoraviivaista ja helppoa, mutta sitkeys molemmissa palkitaan.
Henkilökohtaiset kokemukseni puhuvat sekä terapian että joogan tehosta: omissa vaikeuksissani olen saanut verratonta apua psykoterapiasta, ja kundaliinijooga puolestaan on auttanut tavoittamaan sielullisuuden sfäärejä.
Kuka tahansa itsetutkiskelija, kriisistä toipuva tai muutosta kaipaava voi saada arvokasta tukea prosessiinsa niin psykoterapiasta kuin joogastakin. Nämä mainiot menetelmät tietysti elävät limittäin ja lomittain kehityksen eri vaiheissa.
Vastaukseni otsikon kysymykseen on selkeä: terapiaa JA joogaa - kaikille!