Tykkäänkö työstäni?
31.03.2019 11:52
Kuva: Pixabay
Olenko oikealla alalla? Onko työ, jota teen, juuri minua varten? Nautinko siitä, mitä päivittäin teen? Uskaltaisinko vaihtaa alaa, kouluttautua uudelleen?
Näitä kysymyksiä moni pohtii. Niihin voi päätyä vaikkapa omissa työtilanteissa tulleen palautteen pohjalta, kuten itselleni on käynyt. Kysymys "tykkäätkö työstäsi?" on pysäyttänyt minut muun muassa pohtimaan omia työtapojani ja myös oman toimintani tiedostamattomia vaikuttimia. - Miksi siis teen sitä työtä, mitä teen? Ja tykkäänkö siitä?
Minulla on ollut mahdollisuus elämäni aikana kokeilla mitä erilaisimpia työtehtäviä monella alalla. Makkaratehtaasta nurmikonleikkuuseen, keittiötyöstä siivoukseen, perinteenkeruusta kirjastotyöhön, tutkimusapulaisen tehtäviin ja kurssisihteeriksi. Kunnes löysin sosiaalialan ja terapeuttisen työn. Tätä työtä olen tehnyt yhdistysympäristössä ja kunnallisena viranhaltijana ennen yksityisyrittäjäksi ryhtymistä.
Kun lopulta rohkenin antautua ihmissuhdetyöhön, olin ilahtunut sen palkitsevuudesta. Pelkästään ihmisten kohtaaminen tuntui arvokkaalta, ja kun vielä oli työn puolesta mahdollisuus olla hyödyksi kohtaamiensa asiakkaiden elämänprosessissa, tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Aina ei ole ollut mahdollista auttaa, ja monia traagisiakin ihmiskohtaloloita olen saanut seurata työhistoriani aikana. Monet ihmiset ja elämäntarinat pysyvät mielessä vuosienkin jälkeen.
Nykyisin työssäni psykoterapeuttina koen asiakkaan kanssa keskustellessani olevani tapahtumien keskipisteessä hyvin tiivistunnelmaisesti. Terapeutti voi työssään kohdata inhimillisistä tunteista kohottavimmat. Myötätunnon, ymmärtämisen, hyväksymisen, arvostamisen ja välittämisen ilmapiiri vallitsee. Sanallisesti on vaikea kuvata sitä yhteydentunnetta, joka psykoterapiayhteistyössä parhaimmillaan syntyy, mutta itse ymmärrän sen rakkaudellisuudeksi. Terapeuttina voi kokea rakkautta toista ihmistä kohtaan, rakkautta elämää kohtaan. Vaikka psykoterapiassa ajoittain käsitellään syvästi haavoittaneita ja kärsimystä tuottaneita teemoja, ollaan silloinkin ikäänkuin rakkauden värittämässä todellisuudessa.
Terapiayhteistyössä koetaan tietysti monenlaisia vaiheita ja tunnelmia. Tutustutaan, pelätään, haastetaan, ollaan samaa mieltä, ollaan eri mieltä, kysellään, vastataan, ymmärretään väärin, väsytään, syvennytään ja erkaannutaan. Nauretaan ja itketään. Yhteistyö ei aina suju. Siitäkin on mahdollista puhua ja jakaa näkemyksiä, mutta asiakkaalla on myös oikeus äänestää jaloillaan ja kadota. Se on terapeutille surullista, ja silti se voi olla asiakkaan kannalta hyvä vaihtoehto. Jos olosuhteet ovat otolliset, syväkin katkos yhteistyössä on myös mahdollista työstää ja solmia terapiasuhde aiempaa vankemmalle pohjalle.
Kundaliinijoogan myötä työtehtäviini on tullut lisää vivahteita. Joogatunnin ryhmäenergia saattaa olla hyvin voimakas ja säteilevä. Joogaopettajana huippukokemukseni on ollut valtava riemu ja ilo siitä kaikesta, mitä on saanut ryhmälle välittää ja ryhmästä vastaanottaa. Vaikka opettajana oma persoona onkin sivuseikka ja joogiset opit keskiössä, joskus oma osuus opettajana ei suju ihan toivotulla tavalla. Välillä jännittää, ohjeistaa epäselvästi, unohtelee ja sen sellaista. Yleensä tämä ei haittaa harjoituksiin keskittyneiden oppilaiden kokemusta, mikä on tietysti ihanaa: jooginen viisaus välittyy opettajan inhimillisistä mokista huolimatta.
Elämän varrella vaihdelleet työtehtävät ja pitkälliset kouluttautumiset ovat johdattaneet minut ihanteelliseen olotilaan. Saan työssäni kokea rakkautta ja kirkasta iloa. Siksi teen juuri tätä työtä. Ja todellakin, tykkään työstäni!