Vain muutos on pysyvää
11.03.2017 15:33
Lohduttaudun usein lausahduksella: vain muutos on pysyvää. Tarve lohduttautumiseen iskee, kun mieli ei tahdo pysyä perässä yhä kiihtyvän, kaikkialle ulottuvan muutoksen ja myllerryksen tahdissa. Työelämässä organisaatiomuutosten sarja on päättymätön ja parhaimmillaan on useita organisaatiomuutoksia samanaikaisesti meneillään. Ohjeistukset muuttuvat, toimintatavat milloin rönsyilevät joustavammiksi, milloin hioutuvat pelkistetymmiksi, mutta uudistusmielisyys kuitenkin tuntuu jatkuvasti vallitsevan, ainakin parhaiten tuntemallani sosiaali- ja terveysalalla. Uusia yhteistyömuotoja kehitetään, erikoistutaan ja sitten taas palataan ajatukseen "kaikki tekevät kaikkea". Kaikki uudetkaan innovaatiot eivät jää elämään, mutta kehittämistarve, aina paremman ja ehomman version aikaansaaminen tuntuu meillä ihmisillä olevan verissä.
Entäpä muilla elämänaloilla, vapaa-ajalla, ihmissuhteissa, kotielämässä, harrastuksissa; vallitseeko sama hektinen kehitysoptimismi niissäkin? Mielestäni kyllä ja kenties vielä kiihtyvämmällä vauhdilla kuin työelämässä. Erilaisia villityksiä tulvii tuhansittain mediasta ja some:sta tietoisuuteemme päivittäin ja niitä on helppo lähteä yksityiselämässään testaamaan. Milloin mikäkin ruokavalio, mielenhallintamenetelmä tai joogalaji pelastaa tuholta, tuo onnellisuuden, takaa terveyden. Taiteilijoiden ja viihdeartistien luomukset vilisevät silmissä ja räppäävät korvissa. Uusia houkuttelevia itsensätoteuttamisen mahdollisuuksia putkahtelee kuin tyhjästä. Teknisten laitteiden kehityksessä on hyvin vaikea pysyä mukana: kun itsellä kannettava CD-soitin pelittää vielä aivan mainiosti, tuntuvat Bluetooth-toiminnoilla käytettävät pikkiriikkiset kännykännäköiset keksinnöt ajatuksen voimalla toimivilta ultramoderneilta laitteilta.
Kiihtyvällä vauhdilla karttuu myös ihmiskunnan tietämys kehon ja mielen sekä avaruuden ja atomien olemuksesta ja mahdollisuuksista. Avaruustiede on jo osa länsimaisen ihmisen arkipäivää. Reaaliaikainen tiedonvälitys on mahdollista: globaali tietämys kärsimyksestä jossain päin maailmaa saavuttaa meidät hetkessä.
Ikää kun kertyy, saattaa tulla immuuniksi jatkuvalle muutokselle. Vaikka kaikki muuttuukin kaiken aikaa, voi käydä niin, että mieli etsiytyy ikuisten arvojen suuntaan ja ajatukset alkavat askarrella pysyvien, muuttumattomien ilmiöiden parissa. Ihmisen perustarpeet lienevät yhä entiset: ravintoa, suojaa, lämpöä, lajitoverien seuraa kaipaamme edelleen aivan kuten kivikauden ihminenkin. Sodan, väkivallan ja syrjivän sorron haitallisuus ihmiselle on yhä sama kuin keskiajalla. Sopusointu luonnon kanssa yhä ihmiselle tarpeen. Sukupolvien ketju, perhe, yhteisöllisyys - edelleen ihmislajille elintärkeää. InhimiIliset perustunteet - ilo, suru, pelko, häpeä, viha, rakkaus - koskettavat, vaivaavat ja onnellistuttavat ultramoderniakin ihmistä.
Kiihtyvää muutosta ajatellessa huomaan itse välillä poteroituvani jarruttavaksi yhden ihmisen vastarintaliikkeeksi ja toivovani vain, että ainakin tärkeimmät asiat elämässä pysyisivät ennallaan, eivätkä enää muuttuisi. Ehkä sentään käsitettävään tahtiin tapahtuvat muutokset saisivat jatkua: vuodenaikojen vaihtelu, ikääntyminen, puiden kasvaminen, lumen sulaminen, luonnon puhkeaminen eloon keväisin. Samoin voisi jatkua hidas ja elinikäinen itsetuntemuksen syveneminen, armollisuuden ja hyväksynnän mahdollistuminen vuosikymmenten saatossa sekä verkkaisesti karttuva kyky rakkauteen ja lähimmäisten ymmärtämiseen yhä täydemmin.
Hmm, tätä pitääkin miettiä lisää. Mikä on minun elämässäni sellaista, jonka säilyminen on varmaa kehityksen kiihtyvässä turbulenssissakin? Entä mikä sinun elämässäsi on pysyvää? Muutosko vain?